Pinja Lähteenmäki, Kempower: SmoothTeam rakentaa luottamusta ja keskusteluyhteyttä jatkuvassa muutoksessa

2025-10-20

Kempower suunnittelee, valmistaa ja myy sähköajoneuvojen pikalatauslaitteita ja -ratkaisuja. Yrityksen kasvuvauhti on ollut viime vuosina nopeaa ja kasvu on näkynyt myös tiimien jatkuvana muutoksena. Työkaverit vaihtuvat, roolit elävät ja tiimirakenteet päivittyvät ja aina yhdessä työskentely ei ehdi kunnolla käynnistyä ennen kuin tilanne taas muuttuu.

Jo vuodesta 2022 SmoothTeam on ollut meille käytännöllinen ja helppo työkalu tiimien yhteistyön vahvistamiseen esihenkilöiden tunnistamien tarpeiden pohjalta.

Skeptikkotakuu toimii

SmoothTeamin Skeptikkotakuu on mainio ja pitää paikkaansa! Simulaation alussa ilmassa saattaa olla äänetöntä epäilyä tilaisuuden hyödyllisyydestä. Tämä paljastuu lopuksi, kun osallistujat kertovat avoimesti, että olivat todella skeptisiä simulaation suhteen, mutta se osoittautuikin erinomaiseksi tavaksi tutustua tiimiläisiin paremmin.

Etätiimeissä tilanne voi olla erityisen haastava, kun tiimiläiset eivät tunne toisiaan hyvin ja arkisia mahdollisuuksia tutustua työkavereihin on rajatummin. Muun muassa Tiimin vahvuudet- ja Tiimikaverin käsikirja -simulaatiot on koettu hyviksi herättäjiksi ja keskustelun käynnistäjiksi tiimihengestä. Simulaatiot ovat johtaneet myös konkreettisiin jatkotoimiin, kuten epämuodollisiin kahvihetkiin tai muuhun yhteiseen tekemiseen koko tiimin kesken.

Helppo ottaa käyttöön – toimii nopean yrityksen rytmissä

SmoothTeam otettiin Kempowerilla käyttöön jo vuonna 2022, jolloin yhteistyö käynnistyi nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Meillä uskalletaan rohkeasti kokeilla uutta, ja SmoothTeamin lähestymistapa sopi tähän täydellisesti. Liikkeelle päästiin ilman pitkää suunnittelua ja joustavasti tilanteen mukaan.

Palvelu on sopivan kokoinen, kohtuuhintainen ja helposti saavutettavissa. Kun simulaatio on ajankohtainen, valitsemme esihenkilön kanssa toteutettavan simulaation aiheen tiimin tarpeen mukaan ja sovimme aikataulusta. Simulaatioita on paljon, ja niitä voi hyödyntää monessa kohtaa, kuten esimerkiksi uuden tiimiläisen aloittaessa, johtoryhmän valmennuksessa tai vaikkapa pohdittaessa tekoälyn vaikutuksia tiimin työssä.

Fasilitaattorillehan konsepti on hyvin kevyt ja ketterä: simulaation voi vetää pienellä kertauksella, eikä kaikkea tarvitse valmistella fasilitointia aina alusta asti.

Synnyttää aitoja ja syviä keskusteluja

Avoin kommunikaatio ja työkavereiden tunteminen hieman pintaa syvemmältä luovat mielestäni kestävän pohjan menestyksekkäälle tiimityölle ja yhdessä tekemiselle. Työn arjessa ei useinkaan tule tilaisuutta oikeasti keskustella siitä, keitä me olemme, miten toimimme ja mikä toimii tai ei. Simulaatio auttaa siinä, että tiimiläiset pääsevät tutustumaan toisiinsa ihmisinä.

Joissain kohdissa on tullut hyvinkin yllättäviä keskusteluja – juuri niitä, jotka rakentavat luottamusta. Keskusteluiden syvyys ja rehellisyys yllättää välillä fasilitoijankin. Esimerkiksi eräässä tiimissä, hieman kankean alun jälkeen, osallistujat jakoivat lopulta asioita jopa vaikeista elämäntilanteistaan, todeten lopuksi kokemuksen olleen todella hyvä. Simulaatioiden vahvuutena on myös se, että jokainen voi säädellä sitä, mitä jakaa itsestään ja ajatuksistaan. Kaikkea ei tarvitse kertoa, jos ei siltä tunnu.

Smoothteam sopii kaikenlaisten tiimien yhteistyön vahvistamiseen.

Se on helppo, turvallinen ja joustava tapa käynnistää merkityksellisiä keskusteluja.

Team development with a satisfaction guarantee!

Kaikki simulaatiot ovat itsenäisiä kokonaisuuksia tiimien erilaisiin tarpeisiin. Suurin osa simulaatioista perustuu tutkimukseen, katso lisää simulaatioiden sivuilta.

Varaa demo

Voit varata tästä 30 min demon, jossa pääset itse testaamaan, miten simulaatiot toimivat.