Meiltä kysytään usein, miksi simulaatioille tarvitaan tutkimustausta? Tai vastakkaisesta näkökulmasta: miksi simulaatioita ei ole sidottu tiukemmin tutkimustaustaan? Kiitos hyvistä kysymyksistänne, ne laittavat meidät pohtimaan ja perustelemaan entistäkin syvemmin, miksi olemme tehneet tiettyjä ratkaisuja.
SmoothTeam-simulaation tavoitteena on johdattaa tiimi oikeasti merkityksellisten asioiden äärelle, ja auttaa siten ratkaisemaan tunnistettuja haasteita. Ydinkysymys on, mistä tiimin tulisi keskustella, jotta tiettyyn haasteeseen päästäisiin käsiksi? Vastausta etsiessämme voisimme mennä illaksi ravintolaan istumaan, keksiä teemoja päästämme ja kokeilla miten ideamme toimivat käytännössä, mutta on myös paljon järkevämpi, toimivampi ja tehokkaampi tapa.
Maailma on puolillaan tutkijoita ja asiantuntijoita, jotka ovat miettineet näitä asioita jo valmiiksi, keränneet teorioita yhteen ja testanneet ajatuksiaan käytännössä. Osa tarvitsemistamme vastauksista löytyy näistä tutkimusartikkeleista. Minulle väitöskirjatutkijana tämä on tuttu tapa lähestyä asioita, mutta se ei kuitenkaan johda vielä valmiisiin vastauksiin simulaatiomme näkökulmasta. Oikea elämä on osoittautunut aina teoriaa ihmeellisemmäksi, joten tarvitaan lisäksi useita testauspelejä asiakkaiden kanssa. Näiden pelien aikana teemat ja tekstit hioutuvat oman arviointimme ja asiakkaiden antamien palautteiden pohjalta.
Johtoryhmä-simulaation syntytarina
Simulaation luominen on aina alkanut asiakkaiden tarpeista ja toiveista – niin sai alkunsa myös idea johtoryhmälle suunnatusta simulaatiosta. Määrittelimme tavoitteen: halusimme luoda simulaation, joka auttaa johtoryhmiä kehittämään omaa toimintaansa tehokkaammaksi ja samalla miellyttävämmäksi.
Millaisista asioista ryhmän pitäisi keskustella, jotta tämä saavutetaan? Teimme hakuja tutkimusartikkeleista, joissa perehdytään menestyksekkään johtoryhmän taustalla oleviin tekijöihin. Kahlasimme tutkimuksia läpi ja samanaikaisesti taulukoimme eri artikkeleissa esiteltyjä tuloksia. Teemoittelimme tuloksia isompien otsikoiden alle, kuten palautekulttuuri, psykologinen turvallisuus ja haasteellisten tilanteiden hallinta. Pääteemojen alle löytyi tutkimuksista yksityiskohtaisempia tekijöitä, kuten empatiakyky ja kyky kuunnella eriäviä mielipiteitä.
Nopeasti huomasimme, että osa tekijöistä liittyi ryhmän heterogeenisuuteen esimerkiksi iän, sukupuolen, kulttuurisen taustan, osaamisen ja koulutuksen suhteen. Nämä eivät kuitenkaan kiinnostaneet meitä – niihinhän emme voisi vaikuttaa. Toisena toistuvana teemana olivat johtoryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen liittyvät asiat. Iloksemme tunnistimme, että siinä meillä olisi vaikutusmahdollisuuksia! Keskityimme vuorovaikutukseen liittyviin tutkimuksiin ja kun uusia teemoja ei noussut enää esiin, alkoivat pääkategoriat näyttää hyviltä. Tämän työn pohjalta toteutimme simulaation ensimmäisen version.
Ensimmäinen peli omalla porukalla on aina jännittävä kokemus: mihin keskusteluihin päädymme ja onko tarinan kuljetus jouhevaa? On merkillistä, miten jokaisessa simulaatiossa opin uutta omista kollegoistani, vaikka kuten voit kuvitella, olemme pelanneet aika monta simulaatiota… Oman kokemuksen jälkeen pelaamme aina lukuisten todellisten asiakasryhmien kanssa, teemme huomioita simulaation toimimisesta ja kysymme palautetta. Tässä vaiheessa poistamme kysymyksiä sekä hienosäädämme väittämiä ja tarinaa. Kun asiakasryhmien kokemusten perusteella voimme olla varmoja että simulaatio toimii, avaamme sen yleiseen käyttöön.
Tasapaino tutkimustaustan ja käytännön pelikokemusten välillä
Nyt on aika palata kysymyksiinne. Miksi simulaatioille tarvitaan tutkimuksellinen pohja? Se auttaa meitä tunnistamaan tietyn haasteen kannalta tärkeät keskustelun aiheet. Se toimii eräänlaisena takuuna siitä, että asiat ovat merkityksellisiä, relevantteja. Miksi simulaatiot eivät ole tiukemmin sidottuja tutkimukseen? Jos huomaamme, että jokin kysymys ei johdata ihmisiä merkityksellisiin keskusteluihin, se ei toimi vaikka teoriat sanoisivat mitä. Silloin kuuntelemme herkällä korvalla palautetta, säädämme ja viilaamme, kunnes huomaamme kysymysten ja sanamuotojen toimivan. Viime kädessä pieni minussa asuva tutkijakin joutuu tunnustamaan: todellinen elämä ja vuorovaikutus ovat tavoittamattoman monimuotoisia ilmiöitä.
